6. (12.) Väkivalta jäähylle

Juhani Seppäsen kolumni " Kansallinen häpeä " ( Ilta-sanomat 8.5.2009 ) ottaa kovin sanoin kantaa tälläkin hetkellä suurennuslasin alla olevaan kansamme suosikkilajiin, jääkiekkoon. Seppänen kritisoi lajia suurin sanoin kansamme häpeäpilkuksi ja väkivallan kylväjäksi, sekä siteeraa Juhani Tammista tietävästi, mistä selviää että kirjoittaja on tainnut katsoa ottelun jos toisenkin, vaikka ei säästelekään sanojaan jääkiekkoa vastaan.

Näin jääkiekon mm- kisojen aikaan koko maailman katseenvangitsijoina toimivat ottelut, jotka herättävät yhden jos toisenkin näköistä kommenttia eri medioissa. Pelaajien väkivaltaisuus on noussut otsikoihin monissa lehdissä ja sosiaalisissa medioissa, kuten Facebookissa tilapäivitykset pyörivät jääkiekon ympärillä ja omalta seinältään saa lukea satoja kiukkuisia päivityksiä siitä, miten joku pelaaja on pelannut sikamaista peliä tai saanut osakseen huonoa kohtelua joko tuomareilta tai vastustajajoukkueelta. Seppänen on kolumnissaan täysin oikeassa siitä, että jääkiekko kannustaa nuoria toimimaan samalla tavalla kun kiekkosankarit kaukalon seinien sisäpuolella, vaikka lajia voisi harrastaa väkivallattomastikin. Se mitä Mikael " ilmaveivi " Granlund tai Väänänen peleissä tekevät, on tehtävä tietysti perässä myös oman kotikunnan pikkuruisessa jäähallissa. Tietysti jääkiekon ollessa nykyään niin vahvasti mediassa, täytyy peleihin lisätä hieman maustetta ja heittää hanskat jäähän ja nostaa nyrkit pystyyn, jotta yleisö saisi vaatimaansa verta, hikeä ja kyyneleitä vastineeksi maltaita maksamilleen pääsylipuille. Mielestäni kuitenkaan ammattilaiskiekkoon ei pitäisi kuulua väkivalta, vaan pelit pitäisi pystyä voittamaan taidoilla eikä toiselle joukkueelle aiheutetuilla vammoilla ja miestappioilla, vaikka helppoahan se on näyttää hyvälle ja mahtavalle kun vastassa on alivoima tai vammautuneita vastustajia.

Myönnän, että koen itsekin hyväksi viihteeksi peleissä silloin tällöin alkaneet tappelut, vaikka en väkivaltaa ihannoi millään tavalla. Jääkiekossa tapahtuu väkisinkin haavereita, koska lajissa otetaan kontaktia. Liian rankasta kontaktista saadaan rangaistus ja pelissä on tuomarit ja säännöt mukana. Ollessani yläasteella olin itse lätkäluokalla ja sain seurata vierestä, kuinka omat ikätoverinikin tulivat pelien jälkeen kouluun silmät mustana ja huulet haljenneina ja turvonneina. Ajattelin, että pojat ovat poikia ja vahinkoja sattuu. Tietysti suurin osa haavereista oli kaikkea muuta kuin vahingossa aiheutettuja. Väkivalta on mukana jääkiekossa jo nappulatasollakin ja lätkälegendojen kuten Tikkasen, Tammisen ja Jutilan ansiot elävät vieläkin pukukoppijutuissa. Jääkiekkomogulit viittaavat kinnasta väkivaltakeskustelulle ja monien idoli Juhani Tamminenkin luultavasti kommentoisi asiaa vaan välinpitämättömästi, " so what ".

Harvoissa kolumneissa tai lehtijutuissa törmätään noin suoraan kritiikkiin jääkiekkoa vastaan kun Juhani Seppäsen kolumnissa. Vielä harvinaisempaa on se, että kyseinen kritiikki tulee miehen suusta. Täysin arkipäiväisiä ovat puunhalaajien ja muiden kukkahattutätien kiivas jääkiekkovastaisuus, mutta tosiasia on, että väkivaltaa on aina ollut ja tulee myös olemaan jääkiekossa. On tietysti ikävää että laji, joka vaikuttaa niin moneen nuoreen ja miksei myös vanhempaankin, on niin väkivaltainen kuin suosikkilajimme. Kaukalossa opittu väkivaltaisuus seuraa helposti nakkikioskin jonoon ja muualle arkielämään. Jääkiekkoilijat pitävät välivaltaa oikeutettuna, koska se kuuluu lajiin, mutta se ei välttämättä jää pelkälle pelitasolle. Toisin kuin kaukalossa, tosielämässä ei voida vaan heittää hanskoja tiskiin ja nostaa nyrkkejä pystyyn ilman lain säätämiä seuraamuksia, jotka ovat hieman suurempia vakavuudeltaan kuin kaukalossa saatu parin minuutin jäähy, kuten Seppänenkin kolumnissaan mainitsi. Laitetaan siis väkivalta jäähylle, ainakin amatöörikiekossa ja jätetään pikkupoikien kukkoilu maamme jääkiekkotoivoille, " isoille pojille ".